Työyhteisön vuorovaikutus sujuvammaksi

Vähennä työyhteisön turhaa kitkaa herättämällä omaan luontaiseen tyyliin ja muiden erilaisen käyttäytymisen huomiointiin.

Työyhteisön vuorovaikutuksen haasteet vaikuttavat työn tehokkuuteen, tuloksellisuuteen ja työssä viihtymiseen. Ongelmat liittyvät usein käyttäytymisen ja ajattelutapojen erilaisuuteen.

❌ Työyhteisössä voi tuntua siltä, että kaikki on päällisin puolin hyvin, mutta vuorovaikutuksessa esiintyy hankaluuksia, jotka heijastuvat ryhmän toimintaan.
❌ Palavereissa tietyt henkilöt dominoivat keskustelua, kun taas toisten ideat jäävät huomiotta. Tämä voi aiheuttaa ryhmädynamiikan haasteita, tyytymättömyyttä ja jopa turhautumista.
❌ Eriävät ajattelutavat, rytmit ja vuorovaikutustyylit johtavat tuskastumiseen, väärinkäsityksiin ja ristiriitoihin, kun toisten näkökulmia ei ymmärretä oikein tai niitä tulkitaan virheellisesti.
❌ Henkilökohtaisella tasolla ryhmän jäsenet voivat tuntea turhautumista siitä, että heidän oma viesti ei mene tehokkaasti perille ja toisten toimintaa saatetaan syyttää ongelmien lähteeksi ilman, että omaa viestintätapaa arvioidaan kriittisesti.
❌ Työyhteisössä on keskitytty vahvasti ydinosaamiseen, mutta vuorovaikutuksen kehittäminen on jäänyt vähemmälle huomiolle. Tämä johtaa siihen, että erilaiset vuorovaikutus- ja toimintatavat aiheuttavat epäselvyyksiä, turhautumista sekä kitkaa arjessa. 

Lue lisää saadaksesi tietää kuinka työyhteisön vuorovaikutuksen saa sujuvammaksi​.

Ajattele jos seuraava olisi teidän työyhteisössä totta:

Ymmärretään ja tunnistetaan oma luontainen viestintä- ja vuorovaikutus-tapa

Tunnistetaan omat vahvuudet ja kehittymisen kohteet. Mukautetaan omaa viestintää. Ollaan varmempia arjen kommunikaatiossa tunnistamalla miten saada ajatuksensa esille ilman turhautumista ja väärinkäsityksiä.

Ymmärretään oman toiminnan vaikutus muihin ja työyhteisön ilmapiiriin

Tunnistetaan omaa toiminta ja tulkinnat ennen reagointia. Ymmärretään että yhteistyötä voi parantaa yksinkertaisilla teoilla, kuten kuuntelemalla aktiivisemmin ja mukauttamalla viestintää.

Ryhmän dynamiikka toimii ja yhteiset tavoitteet saavutetaan nopeammin

Sujuvampi vuorovaikutus tekee työpäivistä miellyttävämpiä, vähentää stressiä ja lisää merkitykselli-syyden tunnetta. Työyhteisön jäsenet hallitsevat tilanteet paremmin ja kokevat saavansa enemmän aikaan niin työssä kuin arjessa.

Työyhteisössä vallitsee avoimempi ja yhteistyö-kykyisempi ilmapiiri

Työyhteisössä ymmärretään, että ihmiset lähestyvät samoja asioita eri näkökulmista. Kun vuorovaikutusta mukautetaan tilanteen ja toisen tarpeiden mukaan, arki muuttuu sujuvammaksi: ja väärinkäsityksiä on vähemmän, keskustelut ovat selkeämpiä.

Työyhteisön vuorovaikutus sujuvammaksi - valmennus

Valmennus on rakennettu tarjoamaan käytännönläheisiä oivalluksia ja konkreettisia työkaluja työyhteisön vuorovaikutuksen parantamiseksi. Valmennuksen ytimenä on ratkaisukeskeinen coaching-ote, joka kannustaa osallistujia löytämään omat vahvuutensa ja kehittämiskohteensa.

Valmennuksen sisältö

Miksi tämä valmennus toimii?

  • Henkilökohtainen ja yhteisöllinen näkökulma: DISC-analyysi auttaa ymmärtämään yksilöiden ja tiimin vahvuuksia sekä vuorovaikutushaasteita.
  • Räätälöity sisältö: Jokainen valmennus suunnitellaan osallistujien tarpeiden mukaan.
    Käytännönläheisyys: Valmennuksen opit on helppo siirtää suoraan arkeen – tulokset näkyvät nopeasti.
  • Coaching-ote: Osallistujat eivät vain kuuntele, vaan pääsevät itse oivaltamaan ja harjoittelemaan.

Nyt on aika investoida työyhteisöönne – paremman vuorovaikutuksen kautta pääsette parempiin tuloksiin!

Työyhteisön vuorovaikutus sujuvammaksi- valmennus
hyödyttää työyhteisöä, työntekijää, esihenkilöitä,
organisaatiota ja yrityksiä

Valmennus auttaa yksilöä ja työyhteisöä sujuvoittamaan arkista vuorovaikutusta oman luontaisen toimintatavan ja toisten paremman ymmärryksen kautta. Valmennus herättelee ja luo pohjaa tunneälykkälle ja tulokselliselle toiminnalle parantaen tehokkaan työskentelyn edellytyksiä.

Tunnistaa erilaisia luontaisia toimintatapoja

Yrityksen sisällä olevien erilaisten persoonallisuustyyppien tunnistaminen auttaa hyödyntämään työntekijöiden vahvuuksia oikeissa tehtävissä. Tämä vähentää konflikteja ja tehostaa yhteistyötä, kun kaikki ymmärtävät toistensa toimintatavat paremmin.

Parantaa itsetuntemusta ja muiden ymmärtämistä

Johtajat ja esihenkilöt voivat mukauttaa johtamistyyliään kunkin työntekijän tarpeisiin, mikä lisää työntekijöiden sitoutumista ja hyvinvointia. Työyhteisössä jokainen voi kehittää omaa käyttäytymistään, mikä parantaa työilmapiiriä ja vähentää väärinymmärryksiä.

Edistää sujuvaa vuorovaikutusta ja arjen toimivuutta

Työpäivien sujuvuus paranee, kun viestintä on selkeämpää ja mukautuu tilanteisiin. Tämä vähentää turhaa kitkaa ja varmistaa, että kaikki ymmärtävät yhteiset tavoitteet. Ryhmätyöt sujuvat tehokkaammin ja harmonisemmin.

Lisää keskustelua työyhteisön viestinnän parantamiseksi

Avoimempi viestintäkulttuuri tuo esiin uusia ideoita ja ratkaisuja, kun työntekijät uskaltavat ilmaista mielipiteitään. Tämä auttaa löytämään innovatiivisia toimintatapoja ja lisää luottamusta tiimin sisällä.

Tehostaa tiedonkulkua ja työskentelyä

Kun viestintä on sujuvaa, tärkeä tieto kulkee nopeammin ja tarkemmin työntekijöiden välillä. Tämä vähentää virheitä, lyhentää päätöksentekoaikaa ja parantaa koko organisaation tuottavuutta. Lisäksi selkeät viestintäprosessit tukevat projektien onnistumista ja parantavat asiakaskokemusta.

Kehittää tunneälykästä johtamista

Esihenkilö voi hyödyntää työntekijöistä tehtyjä analyyseja oman johtamisen pohjana huomioiden heidän luontaisen toimintatapaan sopien. Hän voi oppia tuntemaan työntekijänsä paremmin valmennuksen ja siihen kuuluvan DISC-analyysin avulla.

Asiakaspalautteita

”Tea teki meille ryhmävalmennukset kahdelle eri ryhmälle. Alkukartoituksen jälkeen Tea valmisteli juuri meidän ryhmille hyvin kohdennetut valmennukset. Hänen avoin ja iloinen esiintymistapa ja hyvät esimerkit käytännön elämästä sekä hyvin valitut tehtävät loivat edellytykset avoimelle keskustelulle ja oppiselle. Osallistujien palaute oli innostunutta ja positiivista. Yhteistyö Tean kanssa oli sujuvaa ja täsmällistä. Voin suositella yhteistyötä Tean kanssa.” -Virpi Mikkonen­­, Hallinto, Keski-Suomen Ilmastointihuolto Oy-

”Tea tuli auttamaan erityisesti minua, esimiestä, mutta myös koko työryhmää vuorovaikutukseen liittyvissä haasteissa, henkilökunnan pinttyneissä tavoissa kommunikoida, joista piti päästä eteenpäin ja osaltaan jopa unohtaa. Jo tilanteemme alkukartoitusta tehdessä Tean kanssa keskustelu oli luontevaa. Olimme mielestäni hyvin pian samalla aaltopituudella ja minulle tuli tunne, että ”tuo nainen tietää juuri, mistä minä puhun!” – Tean oma esimieskokemus kuulsi selkeästi hänen puheidensa taustalla.

Tea oli hyvin läsnä ja kuunteli, teki tarkentavia kysymyksiä, kertoi omia kokemuksia, ja teki heti ehdotuksia, miten lähtisi käsittelemään meidän porukan tilannetta. Nämä ehdotukset toteutettiin melkeinpä sellaisenaan ja palaute palaverista oli erittäin positiivista. Tea rakensi palaverin myös niin, että jokaisen henkilökunnan jäsenen ääni tuli kuuluviin, myös niiden hiljaisimpien, ja erityisesti tästä sain kuulla hyvää palautetta henkilökunnalta.”

-Marita Schroderus / Marketpäällikkö –

Miksi valita Johtakee Oy?

Ihmisläheisyys ja vaikuttavuus

Ratkaisukeskeisyys ja tavoitteellisuus

Pedagoginen ja valmentava ote

Innostavuus ja oivalluttaminen

Poistetaanko turha kitka työyhteisössänne ja sujuvoitetaanko päivittäistä vuorovaikutusta?

”Tean kanssa työskennellessä voi luottaa siihen, että aikataulut pitävät ja materiaali vastaa odotuksia. Tealla on kyky kertoa hankalistakin aiheista samaistuttavasti, ja kokemuksen syvällä rintaäänellä. Suosittelen Teaa kouluttajana ja yhteistyökumppanina lämpimästi.”

Hei, olen Tea Klinga

Tavoitteenani on parantaa suomalaista työelämää tunneälyn, ilon, jaksamisen, vahvuuksien ja onnistumisten huomioinnin sekä elinikäisen oppimisen kautta. Autan yrityksiä saamaan tunneälyllä tulosta, parempaa johtamista ja toimivampaa vuorovaikutusta niin henkilöstön kuin asiakkaidenkin kanssa. 

Valmennuksissa keskitytään asiakkaan tavoitteisiin ja haasteisiin. Ratkaisukeskeinen ja tavoitteellinen lähestymistapa auttavat kehittymään. Valmennuksissa keskitytään käytäntöön hyödyntäen taustalla tutkittua teoriatietoa.

Kun etsit aidosti innostavaa, osallistavaa, käytännönläheistä ja tunneälykästä valmentajaa, ota yhteyttä niin jutellaan ja tutustutaan lisää!

Valmennus on teille kun haluatte:

  • konkreettisia ja pysyviä parannuksia työyhteisön vuorovaikutukseen
  • sujuvampaa ja selkeämpää vuorovaikutusta, jossa jokainen tulee kuulluksi ja ymmärretyksi
  • löytää keinoja, joilla erilaisia vuorovaikutustyylejä voidaan hyödyntää yhteisenä vahvuutena ja miten ryhmädynamiikkaa voidaan parantaa
  • rakentaa avoimemman, empaattisemman ja tehokkaamman työyhteisön
  • parantaa ilmapiiriä ja tuloksellisuutta
  • kokeneen ja inspiroivan valmentajan, joka saa osallistujat innostumaan

Hinnoittelu:

Esimerkkihinnat:

  • 5 hlö 3000 € alv 0%
  • 15 hlö 5800 € alv 0%
  • Matkakulut lisätään erillisen sopimuksen mukaan

lisätietoa

Klikkaa otsikosta auki ja lue lisää. 

1. Ennakkokysely
  • Sukellus työyhteisön nykytilanteeseen
  • Valmennus alkaa työyhteisön nykytilanteen kartoittamisella. Tämä vaihe auttaa räätälöimään valmennuksen juuri teidän tiiminne tarpeisiin.
2. Henkilökohtainen DISC-analyysi
  • Osallistujat täyttävät itsenäisesti helppokäyttöisen DISC-analyysin (kesto vain 10 minuuttia).
  • Tämän jälkeen jokainen käy raporttinsa läpi valmentajan kanssa henkilökohtaisessa 1 tunnin tapaamisessa. 
  • Purku auttaa ymmärtämään omia vahvuuksia ja kehittämisalueita sekä niiden vaikutuksia vuorovaikutukseen/käyttäytymiseen
3. Innostavat ryhmävalmennukset ( 2 kpl)

Valmennukset yhdistävät inspiroivia alustuksia, aktivoivia tehtäviä, rakentavia keskusteluja ja käytännön työskentelyä työyhteisön kehittämiseksi. Osallistujat saavat käyttöönsä valmennusmateriaalit, jotka tukevat opitun siirtämistä arjen työhön.

Ryhmävalmennuksissa käytetään ryhmälle koottua DISC-raporttia, joka kuvaa ryhmän toimintatapaa ja luontaisia rooleja. Raportin avulla tarkastellaan, miten erilaiset henkilöt täydentävät toisiaan työyhteisössä, ja pohditaan, kuinka yhteistyötä voidaan kehittää huomioimalla ryhmän vahvuudet. 

  • Ensimmäinen ryhmävalmennus: DISC ja tiimin vahvuudet (3 tuntia)
    • Tutustuminen DISC-teoriaan: Kuinka eri vuorovaikutustyylit näkyvät työyhteisössä?
    • Ryhmäraportin tarkastelu: Tiimin toimintatapojen ja roolien analyysi – mitkä ovat tiimin vahvuudet ja missä on kehittämisen varaa?
  • Toinen ryhmävalmennus: Rakentava vuorovaikutus ja haastavat tilanteet (3 tuntia)
    • Vuorovaikutuksen sujuvoittaminen: Konkreettiset vinkit sujuvampaan viestintään.
    • Haastavien tilanteiden ratkaiseminen: Työkaluja erilaisten konfliktien ja väärinkäsitysten ehkäisemiseen.
    • Ryhmädynamiikan kehittäminen: Yhteisten pelisääntöjen luominen ja käytännön vinkkejä jatkoon.
4. Loppukysely:

Matka kohti jatkuvaa kehittymistä: Valmennus päättyy palautteen keräämiseen. Tämä vaihe varmistaa, että opit ja kehitysideat jäävät osaksi työyhteisön arkea ja luovat pohjan tulevalle kehitykselle.

Raportin läpikäynnit voidaan järjestää etänä tai livenä. Ryhmävalmennukset suositellaan pidettäväksi livenä, mutta myös etätoteutus on mahdollinen tarvittaessa.

Valmennuksessa hyödynnetään DISC-analyysia ja sen luokittelua. Extended DISC -menetelmän avulla havainnoidaan ja analysoidaan ihmisen luontaista käyttäytymistä. Henkilöanalyysi tunnistaa yksilön vahvuudet ja kehittämisalueet. Extended DISC:n värityypit tuovat esiin erilaisia vahvuuksia ja heikkouksia, jotka vaikuttavat työntekijöiden ja esihenkilöiden toimintatapoihin.

Menetelmässä ihmisen käyttäytymistä havainnollistetaan neljän perustoimintatavan avulla, joita kuvataan kirjaimilla ja väreillä D (punainen), I (keltainen), S (vihreä) ja C (sininen).Yleensä toimintatapamme on kahden tai kolmen perustoimintatavan yhdistelmä. Extended DISC sisältääkin jopa 160 alityyppiä.

Lue lisää DISC-analyysista.

Lue lisää eri käyttäytymistyyleistä 

Business Coaching, on ratkaisukeskeinen ohjausmuoto, jossa valmentaja auttaa valmennettavaa/valmennettavia saavuttamaan tavoitteensa. Valmentaja auttaa selkeyttämään ja kirkastamaan ajattelua ja tavoitteita, löytämään strategioita tavoitteiden saavuttamiseksi, sekä vahvistamaan voimavaroja niin, että tavoitteet saavutetaan.

Avainsanoina on ratkaisukeskeisyys, tulevaisuus, toimintakeskeisyys ja myönteinen realismi. Coach ei anna valmiita vastauksia vaan tarjoaa tietoa, jonka pohjalta osallistujat saavat oivaltaa ja ratkaista työhön liittyviä asioita yhdessä.

Tunneäly on kykyä tunnistaa, ymmärtää ja hallita omia sekä toisten tunteita. Se on keskeinen tekijä sujuvan vuorovaikutuksen, rakentavien ihmissuhteiden ja menestyksekkään johtamisen taustalla. Tunneäly mahdollistaa tehokkaamman viestinnän, vähentää väärinymmärryksiä ja auttaa hyödyntämään erilaisuutta työyhteisöissä.

Johtakee Oy korostaa tunneälyn merkitystä asiakaskohtaamisissa, työyhteisön toiminnassa ja johtamisessa – sen avulla rakennetaan parempia suhteita, harmonisempia työyhteisöjä ja tuloksellisempaa johtamista.

Tunneäly ei ole vain työelämän työkalu, vaan se parantaa myös elämänlaatua kokonaisvaltaisesti. Tunneäly lähtee liikkeelle itsetuntemuksen lisäämisestä. DISC-analyysi avaa meille käsityksen omasta luontaisesta toimintatavasta, auttaa ymmärtämään muita ja rakentaa tunneälykästä työyhteisöä.

Ota yhteyttä

Lähetä sähköpostia, soita tai varaa aika etätapaamiseen 

Soita 044 981 603 | [email protected]